FC Jormat - Torspo 2-4 (1-1)
Jormien hieno kausi päättyi tänään karvaimmalla mahdollisella tavalla, kun rakas arkkivihollisemme pääsi kuittaamaan talven finaalinöyryytyksen rangaistuspotkukilpailussa välieräpaikan itselleen nokkaimme edestä. Ottelu päättyi 1-1, vaikkakin varsinkin Jormilla oli maalipaikkoja useampaankin maaliin. Vastustaja ampaisi alussa johtoon merkkausvirheestä, joka jätti heidän kärkkään hyökkääjänsä yksin viiteen metriin. Kova laukaus maalin kattoon oli mahdoton saalis luukulle suoraan Espanjasta palanneelle Antille.
Jormat pelasivat rauhallista alakerran rakentelua koko ottelun, mutta yläpäässä syyllistyttiin hätäilyyn. Pientä Leijona-syndroomaa oli havaittavissa juuri runsaslukuisten ohi- ja päinpotkujen takia. Muutamat tyylikkäät kuviot kyllä saatiin aikaan, mutta ne kilpistyivät viimeistään sarjan ehdottomaan maalivahtieliittiin kuuluvan kuulapään, Ilen, näppeihin. Jormat kuittasi Ilen ainoan virheen kaukolaukauksella tasoihin, ja henkisesti mentiin johtoon saakka, sillä Tuomaksen piiska kimposi satavarmasti ylärimasta maaliin ja sieltä ulos, mutta onnettomasti sijoittunut tuomari ei tätä havainnut. Loppuvihellystä odotti ennen kaikkea hädässä ollut Torspo.
Rankkareissa ylärimaan osunut laukaus pudotti jormalaiset jatkopeleistä ja aiheutti hetkellisen hurmoksen vastustajien juhliessa arvokkainta koskaan saamaansa päänahkaa. Jormat keräsivät hetkessä itsensä ja pian jo vannottiin Kannun turnauksen olevan revanssien revanssi!
Taistelu on siis hävitty, mutta sota jatkukoon parin viikon kuluttua!
Ari E.T. Honkanen
valtiot. yo.
Vapun imaginaariset ulottuvuudet
Palloa potkimaan
Kaikki uudet ja vanhat Jormat huomio! Fudissarja alkaa jälleen ja palveluksianne tarvitaan. Tarinoikaa ositteeseen sini.e.virtanen@helsinki.fi, mihin alla olevista peleistä pääsette, ette pääse tai ehkä pääsette. Uudet pelaajat TERVETULOA MUKAAN!
KANNUN FUDISTURNEE PELATAAN 27.5
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14